V: Tänään olin erittäin luovalla tuulella ja päätin tehdä hieman vessapaperitaidetta. Se oli hauskaa siihen asti kunnes ihmiset saapuivat. Jostain syystä teostani ei arvostettu kovinkaan paljoa. Kyllä nuo ihmiset on outoja!
sunnuntai 26. elokuuta 2012
lauantai 25. elokuuta 2012
Tunnustus!
Tiikerit ovat saaneet ihka ensimmäisen tunnustuksen, kiitos Tuua!
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Luulenpa, ettei meidän kannata laittaa tunnustusta eteenpäin enää kenellekään, koska lempiblogimme ovat jo saaneet jokainen vähintään yhden tunnustuksen, jotkut useampia! Mutta joka tapauksessa tiikerit kiittävät ja kumartavat ylpeinä tunnustuksen saatuaan, purrpurr!
torstai 23. elokuuta 2012
Poju poseeraa
V: Mijauw!Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta? Mamma tuossa pyytelee anteeksi pienoista postaustaukoa, mutta lupailee että uusi erikoispostaus on tulossa lähipäivinä! Koulut kun alkoivat niin kaikki on vaan töissä tai koulussa. Ihan mälsää. Mutta päästetään Poju ääneen.
P: Mää olin toissapäivänä kauheen kuvauksellinen ja Vanskun mamma sai otettua hyviä kuvia. Tai sitte se johtu vaan siitä että kerrankin kamera oli lähettyvillä oikealla hetkellä! Ainahan mä kuvauksellinen oon.
Mää kehräsin kauheesti koko kuvaussession ajan. Kuvattavana oleminen on kivaa. Se mamma sano että Vanamoa on vaikeempi kuvata ku se liikuttelee päätään koko ajan. Ohhoh.
No tässä näitä kuvia nyt olis, nauttikaa!

| Alkutilanne: matolla lepäilyä. Pientä kehräyksenpoikasta havaittavissa. |
| Purrrrrrpurrrr |
| Voiksää vähän masustakin. |
| Rapsuta vielä vähän, jookos? |
| Sitten siirryttiin sängyn päälle köllöttelemään. |
| Voimakasta kehräystä kuultavissa. |
| Takaisin aloituspisteeseen: maton päälle. Kehräys vaimenee; Pojua väsyttää. |
| Viimeinen poseeraus ja sitten saa jo riittää se räpsiminen! |
tiistai 14. elokuuta 2012
Turkinpesu-opas
Poju: Krrnau vaan kaikki! Tänään aion kertoa eräästä tärkeästä ja meitä kaikkia kissoja koskevasta asiasta, nimittäin turkin huollosta.
Tämä opas on vain yksityiseen käyttöön, emmekä vastaa seurauksista, jos ohjeita on sovellettu väärin.
Eli, kuunnelkaas tarkasti. Turkinpesu-opas alkaa!
Turkinpesu-opas on päättynyt. Toivotamme onnea pesuhetkiä varten. Ja ihmiset - älkää vaivautuko! Tää on meidän kissojen inside-juttu.
Tämä opas on vain yksityiseen käyttöön, emmekä vastaa seurauksista, jos ohjeita on sovellettu väärin.
Eli, kuunnelkaas tarkasti. Turkinpesu-opas alkaa!
| "Okei, oletteko nyt tarkkana kuin porkkanat? Hyvä." |
| "Aloita rintakehästä ja nuole pitkin vedoin alaspäin." |
| "Nyt hiljaa siellä takapenkissä!" |
| "Niin, mihin jäinkään.. Älä unohda pestä selkäpuoltasi. Muista myös putsata häntä." |
![]() |
| "Tassutkin pitää muistaa puhdistaa sekä sisä-, että ulkopuolelta." |
| "Tässä Vanamo näyttää, miten kannattaa puhdistaa takajalkojen sisäpuoli ja intiimialue." |
| "Valmista! Nyt vain poseeraat kauniisti ja odotat että kuvaaja ehtii näpätä loisto-otoksen. Täydellistä!" |
maanantai 13. elokuuta 2012
Päivä mökillä
V: Njau! Oltiin eilen koko perheen voimin mökillämme, ja mä ja Poju oltiin tietty mukana. Jopa Poju oli autossa tosi kiltisti. Me saatiin olla aina välillä vapaana, vaikka kyllä ne ihmiset koko ajan meitä seuraskin. Höh! Pitäisivät huolen omista asioistaan.
Laiturille oli noussut vettä sateiden takia. Se oli mun mielestä jännää ja kokeilin vettä ihan vähäsen tassulla. Poju vain nyrpisti nenäänsä vieressä. Laiturin viereen tuli niitä semmosia lintuja..mitä ne nyt olikaan..? Ainiin, sinisorsia! Eli samanvärisiä ku minä, Vanamo. En oo kyllä nähny niitä koskaan, mutta juttuja oon kuullu. Käskin Mamman laittaa vähän kuvia loppuun piristämään tätä tekstinpätkää.
P. S. Naukulan Johtajatar Helmi, kuulin että sulla on oma Mamma. Niin on mullakin. Se on mun lemppari-ihminen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)