maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen!


Vuoden viimeinen postaus! Vuoden 2012 aikana on tapahtunut kaikenlaista, mutta en ala niitä sen tarkemmin tässä kertaamaan. Kaiken tärkeänhän voi nähdä tätä blogia selaamalla. Vuosi 2013 ja uudet kujeet odottavat!

Tämä on ollut aika lailla tavallinen päivä. Kissat ovat karanneet, kehränneet, syöneet, leikkineet ja jopa heittäytyneet riiviöiksi, kuten Vanamo tuossa yläpuolella.


"Mulle tehtiin jäynää, kun nukuin. Hmph!"
"Mua saa rapsuttaa ihan reilusti."



"Tää nojatuolin selkänoja on ollu mun lempinukkumapaikka pennusta asti."

Oikein hyvää ja mukavaa Uutta Vuotta kaikille! Mjau! :3 T. Tiikerit & henkilökunta

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulukuvaukset...

Kuten jo tuossa kerroinkin, yritettiin ottaa kisuista jouluisia kuvia. Se olikin haastavaa hommaa! Vanamo nyt yleisesti ottaen vihaa kuvaamista ja vaivaantuu siitä, ja jos suostuukin pysymään paikoillaan, niin ei vahingossakaan katso kameraan! Poju pysyy enemmän aloillaan, mutta on myös sen verran eläväinen ettei kuvaus mitenkään helppoa ole. Lopulta saatiin yksi ainut hyvä kuva Pojusta, Vanamosta ei ainuttakaan, kun se häipyi paikalta lahjonnasta huolimatta.

Ainoa onnistunut kuva :D
Mutta mitä tapahtui ennen tuota kuvaa, tässäpä teille omituisia, hauskoja ja kissoja hyvin kuvaavia otoksia!

Vanamo päättää hakea herkun itse ja nousee ylös
Vanamo poistuu paikalta osa 1
Poju poistuu paikalta
Poju heiluu kuin heinämies
Poju päättää ottaa herkun omin tassuin
Tarvitseeko tästä kirjoittaa mitään?!
Vanamo poistuu paikalta osa 2
Näin siis meillä kuvaukset sujuvat yleensä... Mitenköhän sen temppupostauksen kanssa käy kun tarvitaan tempuista kuvia... :D

tiistai 25. joulukuuta 2012

Ulkoasu ja kuusenkiusaajat

Miau! Kas niin, uusi, talvinen (luultavasti väliaikainen) ulkoasu on nyt otettu käyttöön! Täällä blogissa on ollut vähän hiljaiseloa, mutta meillä on kyllä sattunut ja tapahtunut entiseen malliin... Rauhallisia välipäiviä tässä vietetään ihan perheen kesken kotosalla.

Kissat saivat joululahjaksi uuden, rapisevan leikkiputken, johon on neljä sisäänkäyntiä. Kuva tulossa myöhemmin! Se toimii niin leikki- kuin loikoilupaikkanakin. Tähän mennessä tosin vain Vanamo on uskaltautunut menemään läpi kahdesta pienemmästä kulkuaukosta. Ehkä Poju ei vain yksinkertaisesti mahdu niistä? Taitaa ottaa mahan kohdalta kiinni...

Kissat, varsinkin Poju, aiheuttavat harmia "kiusaamalla" joulukuusta. Neulaset ropisevat ja koko puu tärisee leikkien lomassa, ja koristeita olisi niiiin kiva tiputella alas. Tänä vuonna tosin osasimme varautua koristeiden tiputtamiseen ja yritimme laittaa ne korkeammalle.

Voisin laittaa kuvia meidän epätoivoisista joulukuvausyrityksistä tässä joku päivä. Mutta eipä muuta kuin rauhallista joulunaikaa kaikille!


lauantai 17. marraskuuta 2012

Oi orkideoja!

Jotenkin orkideat ja kissat sopivat hyvin yhteen. Niissä on molemmissa jotain salaperäistä kauneutta ja ylväyttä! Joka tapauksessa kissat viihtyvät olohuoneen pöydällä, joka on tungettu täyteen kukkia. Kai se on sekä näköalan että kasvien antaman suojan summa, miksi taso on niin suosittu kisujen keskuudessa.








Pitäisi kai alkaa toteuttamaan viimeistä erikoispostausta, aiheena temput ja niiden opettaminen! Ja muistakaa että kommentointi on sallittua ja suotavaa! (p.s milloinkohan sitä pysyvää lunta jo saataisiin..?)

Kaunis, mutta kylmä päivä lokakuulta

Heips! Taas kerran julkaisemattomia kuvia, tällä kertaa viime kuun puolelta. Ulkona oli niin kaunista, kun kaikki oli kuuran peitossa, että piti ottaa kamera käteen ja kissat kainaloon.


Vanamo kököttää pienen kiven päällä- Mount Everestin valloitus, vähintääkin!

Vansku sai olla vapaana, koska sitä on helpompi vahtia.

...mangusti?


Vanskia alkoi paleltaa ja se kipristyi pikku palloksi.
Lopulta paleleva ihmis- ja kissajoukko joutui vetäytymään sisälle lämmittelemään, mutta kivoja kuvia ainakin saatiin :)

lauantai 20. lokakuuta 2012

Erikoispostaus nro. 4: Pentukuvia ja -tarinoita (osa 2)

Tällä kertaa luvassa juttuja ja kuvia Vanamon pentuajoilta. Tarkemmin siitä, miten Vanamo tuli meille pääset lukemaan täältä.

V: Koska olen jo kertonut miten tulin tänne kotiini, jätän sen nyt toistamatta. Mutta ensin muutamia kuvia aivan alkuajoiltani. Olin siis löytökissa, jos joku ei tiennyt.
Tässä löytöeläinkodin sijaisäitini. Meitä kodittomia pentuja oli monta ja varaäiti imetti meitä kaikkia.
Minä ja Mimi-koira olitiin tosi hyvät kaverit.
Tutustuin perheen Mimi-koiraan aika nopeasti, vaikka aluksi olin sähissyt ja pelännyt. Me olimme molemmat pentuja, joten ystävyys oli erityisen läheinen niihin aikoihin. Leikimme ja nukuimme yhdessä, ja "kielimuuri" madaltui koko ajan.
   Yhtenä yönä Mamma heräsi kummalliseen maiskutukseen. Se sytytti valot ja vilkaisi lattialle. Ja huomasi että minä nuolin Mimiä hännästä ja mahasta, ja Mimi nuoli puolestaan minua selästä. Osoitettiin kai molemminpuolista hellyyttä toisiamme kohtaan, mutta Mammalla oli ihmettelemistä!
Ensimmäistä kertaa metsälenkillä - onneksi Mimi oli turvana.

Tehotiimi valmiina mihin vain!

Kerran putosin vessanpönttöön! Nolottaa vieläkin. En olisi kertonut siitä kenellekään, mutta ihmiset hoksasivat mitä oli tapahtunut, kun olin puoliksi aivan märkä ja pöntön ympärillä hurjasti vesiroiskeita...
Pentuna turkissani oli vähän tummia juovia, mutta nyt ne ovat kadonneet. Haamukuvioiksi niitä kai virallisesti sanotaan.
Ulkoilu oli ensialkuun tosi jännittävää ja pelottavaakin! Pikkuhiljaa kuitenkin rohkaistuin ja kävin yhä pidemmillä lenkeillä.
Ensimmäistä kertaa valjaat päällä. Kyllä säikähdin kun nuo hökötykset puettiin minulle! Mutta onneksi totuin niihin nopeasti.
Vieraat jaksoivat aina ihmetellä väriäni ja luonnettani. Turkkinikin oli ja on edellen todella pehmeä, ja se aiheutti ihastelua.



Kerran jäin vahingossa ulko-oven taakse, kun Mamman äiti tuli kaupasta. Ulkona satoi ja tuuli, ja minä livahdin ulos kaikessa hiljaisuudessa. Mutta ei siinä ollutkaan mitään hauskaa, kun kukaan ei huomannut puuttumistani! Pian nöyrryin ja ihmiset kuulivat oven takaa hennon "miaun".
   Eläinlääkärissä käyttäydyin aina todella hyvin. Kaikki ihastelivat rohkeuttani ja väriäni. Eräs eläinlääkäri sanoi, että minustahan tulisi oiva maskotti eläinlääkäriin! Mutta sen jälkeen olen suhtautunut kaiken maailman tohtoreihin vähän varauksella, kun minut leikattiin. Valahdin hervottomana pöydälle, kun takajalkaani iskettiin jotakin joka sattui. Kuolasin pöydälle nukahdettuani(noloa!) ja kun pääsin leikkauksesta, pissasin vahingossa Mamman pikkusiskon syliin!(vielä nolompaa)
Toipumassa steriloinnista.
Joka tapauksessa olin aivan ihana pentu, vaikka todellisen, hellyydenkipeän ja seurallisen luonteeni näytin silloin ja näytän yhä, vain Mamman kanssa. Pentuna kokemani asiat vaikuttavat siihen, että etsin turvaa erityisesti yhdeltä ihmiseltä. Mutta juuri näin kaiken varmaan kuuluukin olla.
En koskaan pentuna tehnyt mitään outoa tai tyhmää. Tässäkin vain tarkistan, onko saapas varmasti turvallinen käyttää.
Mamma: Kyllä ne kissanpennut vaan on niin ihania! Vanamo oli ja on ainutlaatuinen tapaus, vain ja ainoastaan yhden ihmisen kissa joka osasi aina yllättää tavalla tai toisella. Miau vaan sitten, saataisiinpa pian lunta!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Erikoispostaus nro. 4: Pentukuvia ja -tarinoita (osa 1)

Mamma täällä kirjoittelee, hei. Ajattelin jakaa nämä pentupostaukset kahteen osaan: ensin kerrontavuoron saa Poju ja sitten Vanamo. Aloitetaan Pojun lapsuudesta (josta ei vielä kovin kauaa olekaan) ja suloisista (mutta ei-niin-laadukkaista) pentukuvista. :D

 1. Kissojen normipäivä kuvina
2. Tarvikepostaus (tavaraa meiltä löytyy!)
3. Temppupostaus (mitä temppuja kissat osaa+kuvia+ohjeet kuinka opettaa omalle kissalle)
4. Pentukuvia ja muisteluja (hassuja muistoja kissojen pentuajoilta)
5. Jos metsään haluat mennä nyt.. (pitkä metsälenkki kuvina) 


Moiro. Mää aion tänään kertoa kaikenlaisia juttuja viime talvelta kun mää tulin tänne. Sillon mää oli ihan piäni mies vielä, mutta nyt mää oon jo iso miäs. Tai ainaski mulle aina sanotaan nii. Mutta minäpä alan nytte kertomaan. Mitä mun pitikään kertoo?? Häh? Ai niijjoo, mun pentujutskoja. Täältä pesee!
   Tulin tänne uuteen kotiin ihan pienenä mustana käärylänä. Olin just vähän yli 12 viikkoa vanha pojankloppi.  Kyllä mua vähän hirvitti kun jouduin jättään äitin kotiin. Mut onneks sain mun rakkaan lehmäpehmolelun mukaan matkalle, ku se tuoksu niin tutulta. Matkalla sitte mau'uin boksissani aika tavalla. "Miiiiau-oooo." "Miiiiii-oooooo." Siitä saivatkin omistajat hyvän tuuman. Että pistetään ton nassikan nimeksi Miio!
"Plääää."
"Olin alusta alkaen tosi äänekäs."

No kotona sitte asetuin aloilleni ja olin heti herra talossa. En pelänny oikeen mitään, kehräsin kauheesti ihmisten kaa. Leikin sellasella kivalla tikrulelulla, jossa oli höyhenii. Mutta en tiänny et se oli Vanskun lempilelu ja sen ääni sekä mun tömistely kuulu alakertaan, missä Vanamo pelkäs kuallakseen. Nimittäin mua!
Se murisi vaan, aika ilkeetä ku määhän olin tosi kiltti herrasmies. Määki aloin sitte vähän murista, ku mua pelotti. Mutta ihan vähäsen vaan!



Kulu muutama päivä, ja Vanamo alko kiinnostua musta. Se tuli aina vaan lähemmäksi ja lähemmäksi, mutta kuitenki murisi vielä. Sitten se päätti tehdä ratkaisevan askeleen!
   Silloin mää olin leikkimässä ammeessa, se oli tosi kivaa. Vanamo hiipi pesuhuoneeseen hipihiljaa ja kyräili mua ammeen laidan yli. Sitte se alkoi yhtäkkiä läpsiä mua tassuillaan laidan takaa ihan innoissaan, mutta aina välillä se alko epäröidä, se vetäytyi ja murisi taas. Noin jatkui kauan, mutta oli se ihan kivaa ja koko ajan me rohkaistuttiin enemmän tutustumaan toisiimme. Mua pelotti kans aika paljon, mutta oli se sen arvoista.
 Tuon jälkeen meistä tuli yhä paremmat ja paremmat kaverit. Sillon oli joulu, ja me leikittiin kuusen alla ja lahjapapereiden joukoissa. Omistajat vaan piteli korviaan öisin kun me rynnistettiin ylös ja alas portaita toistemme perässä.
  Sitten meistä tuli niin läheiset että me nukuttiin aina kylki kyljessä vierekkäin ja pestiin toisiamme. Siellä, missä olin mää, oli myös Vansku. Sitte Vanamo päätti alkaa imettään mua (!) ja mää yritin tosissaan ettiä nisää sieltä karvapehkosta! Ja siitä tuli turvallinen tunne ku oli vähän niinku äitin tissillä. Hassua. Ei me enää tuollasta tehdä.
"Tämä oli yleinen näky.


Kyllä mää tihutöitäki kerkesin tekemään. Tuossa yläpualella kuva musta ja hajotetusta huovutuspallosta. Olin tosi ylpee urotyöstäni niinku kuvasta näkyy!
Vesileikkiii...
Eka kertaa ulkoilemassa oli tosi jännää.
"Mut oli just leikattu ja Vanamo vähän huolestu."
Mailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
"Hääh?"
No kyllä mulle varmaanki tapahtu kaikenlaista muutakin, mutta nyt just ei vaan tuu miäleen. Hmh. No jospa tuossa oli ainakin kuvia tarpeeksi. Ja tuo Vanskun mamma käski sanoo että Vanamon pentukuvat on sitte vähän parempia. Että sitä odotellessa.